TeeHelmi on teemuseokauppa, joka on syntynyt intohimosta teehen ja teeantiikkiin. Itse emme ole juoneet kupillistakaan kahvia eläessämme, sen takia teekulttuuri elää meillä voimakkaasti.

Museokoelman vanhimman uutena ostetun teepurkin, Liptonin Ceylon Blendin, on Airi Kallio ostanut äidilleen Lontoosta vuonna 1969. Purkin mustavalkoraitainen kuosi on niin aikaa kestävä, että se olisi nykypäivänäkin myytynä trendikäs. Tästä eteenpäin teepurkkeja on kerääntynyt kymmeniä ja kymmeniä, antiikkisia kerättynä kirpputoreilta ja antiikkiliikkeistä ympäri Eurooppaa ja uusia muotiluomuksia Pariisista ja Lontoosta.

Teekulttuuria on tuotu myös Helmen yläkerran Salonkiin, järjestettävään Iltapäiväteehen, jonka esikuvana ovat Afternoon Tea -kattaukset Tukholman, Kööpenhaminan, Lontoon, Pariisin ja Madridin loistohotelleista. Käsintehdyn herkkukattauksen menun ja kattausajat löydät täältä.

Airi Kallion jalanjälkiä teekulttuurissa on seurannut hänen poikansa Leo Kallio, joka vastaa nykyisin omien maustettujen teesekoituksiemme suunnittelemisesta ja valmistamisesta. Nimikkoteet löytyvät niin Porvoon Helmelle kuin Loviisan Kappelillekin.

Valikoimaamme voit tutustua myös nettikaupastamme, josta omien sekoituksiemme lisäksi löydät maustettuja teelaatuja Euroopan huippuvalmistajilta sekä tietenkin maustamattomia teelaatuja suoraan tuottajatiloilta.

Järjestämme myös kerran kuussa teetastingeja Leo Kallion johdolla, jossa pääset tutustumaan teen historiaan ja sen valmistustapoihin, jonka jälkeen maistamme yhdessä teen makupaletin valkoisesta teestä mustaan.

Tervetuloa tutustumaan hurmaaviin teelaatuihimme, löydät meidät Tee- ja Kahvihuone Helmen sisäpihalta, tuoksusta et voi erehtyä.

 

Yhteystiedot

Välikatu 7, 06100 Porvoo
 teehelmi.fi
facebook.com/TeeHelmi.Fi
 019581437
 [email protected]